Vammainenkin kaipaa muodikkuutta vaatetukseen
Vammaisuuteen liittyvät stereotypiat istuvat tiukassa. Monet ihmiset valitettavasti ajattelevat, ettei fyysisen, neurologisen tai kehitykseen liittyvän vamman kanssa elävä ole samanlainen ihminen kuin vammattomat. Vaatteiden suhteen voidaan kuvitella, että vammainen ei välittäisi habituksensa tyylistä. Vammaisen tai pitkäaikaissaisairaan pukeutumisen ainoana ohjenuorana olisi vain mukavuus. Jos vammainen tarvitsee avustajaa tai laitoshoitoa, voidaan mieltää, ettei hän valitse edes vaatteitaan itse. Päivän asu on hoitohenkilökunnan tai omaisten työn minimoimiseksi valittu, ei kantajansa mieltymysten mukaan. Vammaiset saattavat myös törmätä harhakäsitykseen, ettei vammainen henkilö voisi olla kiinnostunut muotivirtauksista ja muusta muka-pinnallisesta. Vaatekaupoissa myytävät vaatteet on suunniteltu seisoville ihmisille, ei pyörätuolissa istuville. Istuessa kenellä tahansa lahkeensuut nousevat ja housujen selkäosa valahtaa alas. Siitä on haittaa silloin, kun istuminen on jatkuvaa, kuten pyörätuolissa istuvalla. Varta vasten liikuntavammaisille suunniteltuja vaatteita ei juuri ole saatavilla. Eivätkä niissä ainakaan näy viimeisimmät muotivirtaukset. Kuitenkin kauniit ja muodikkaat vaatteet voivat tuoda positiivista itsetunnon vahvistusta ja iloa – juuri sitä mitä haasteellisessa elämäntilanteessa oleva vammainen juuri tarvitsee.
Mistä muodikkaita ja kohtuuhintaisia vaatteita vammaisille?
muodikkaat vaatteet voivat olla yhtä tärkeitä vammaiselle kuin ns. normaaliväestölle. Yhteiskunta ei kuitenkaan huomioi mitenkään pyörätuolissa istuvien ihmisten vaikeuksia saada vaatteita, jotka soveltuvat vammaisen elämään. Vaatekaupoista tai verkkokaupoista ei helposti löydy vamman huomioon ottavia vaatteita, eikä niitä juurikaan pysty korjaamaan edes taitava ompelija. Joitakin yrittäjiä onneksi on olemassa, jotka ovat huomioineet tämän markkinaraon, ja he ovat alkaneet valmistaa tilauksesta vaatteita, jotka soveltuvat esimerkiksi pyörätuolin käyttäjille. Oikein suunnitellut vaatteet voivat säästää yhteiskunnan varojakin, sillä vammainen pystyy pukemaan ne itse, eikä tarvitse avustajaa. Yhteiskunta ei kuitenkaan automaattisesti tue erikoistarpeisiin valmistettujen vaatteiden hankintaa. Tukea voi saada, mutta sen suuruus ja saaminen riippuu kunnasta, eikä mitään yhtenäistä käytäntöä ole. Viimeisimpiä muotivirtauksia nämäkään vaatteet eivät ole nähneet. Niissä mennään käytännöllisyys ja erityistarpeet edellä, sillä sarjat ovat pieniä. Ja useimmiten joudutaan silti tekemään yksilöllisiä muutoksia, sillä vammat ja tarpeet ovat erilaisia. Varmasti pyörätuolissa istuva nainen tai mies mielellään pukeutuisi muodikkaisiin vaatteisiin, mutta onko hän valmis tinkimään käytännöllisyydestä ja itsenäisyydestään? Mistä löytyisi vaatteita, jotka olisivat erityistarpeet huomioivia ja samalla muodikkaita?
Kekseliäisyys ja taitava ompelija ovat kullan arvoisia
ulkoiluhousut voivat olla muodikkaat ja mukavat, myös pyörätuolissa istuvalle. Jos vammaisella ei ole mahdollisuutta teettää housuja omien mittojensa ja erityistarpeittensa mukaan, on ainoa vaihtoehto tilata eri mallisia ja kokoisia housuja verkkokaupasta ja sovittaa. Ehkä joku malli alkaa toimia, varsinkin jos käytettävissä on taitava ompelija, joka kekseliäästi voi tehdä tarvittavat muutokset. Eikä mikään estä leikkelemästä ostettuja housuja kappaleiksi ja tekemästä niistä juuri sellaiset, jotka toimivat parhaiten omassa tilanteessa. Yhteistyössä ompelijan kanssa voivat syntyä myös kaavat, joilla kankaasta syntyy muodikkaat ulkoiluhousut ja toisetkin. Vinkkejä taitavista ompelijoista ja kankaiden tai muokattavien housujen ostopaikoista leviää netin keskustelupalstoilla helposti. Erilaisista valmishousuista löytyy varmasti sellaisia, joissa kangas toimii paremmin, esimerkiksi joustavuuden suhteen. Ja erilaisia muodikkaita värejä ja kuoseja kannattaa metsästää, sillä niissä viimeisimmät muotivirtaukset yleensä näkyvät parhaiten. Lahkeen leveys on myös yksi muotisuuntaus jota kannattaa tarkkailla verkkokauppojen valikoimissa. Ja tietysti eri vuodenajat vaativat erilaiset vaatteet, joilla tarkenee tai ei tule liian kuuma, varsinkin jos oma liikkuminen on rajoitettua.