Mikä on hydrokefalia?
Hydrokefalia on häiriö, jossa aivo- ja selkäydinnestekierto toimii poikkeavalla tavalla. Häiriö johtuu vaurioista, jotka ovat kohdistuneet aivoihin joko ennen lapsen syntymää tai sen jälkeen. Esimerkiksi erilaiset tulehdukset, aivojen kehityshäiriöt, aivotraumat, aivokasvaimet ja aivoverenvuodot voivat aiheuttaa hydrokefaliaa. Kerromme tästä häiriöstä lisää tällä sivulla.
Milloin hydrokefalia puhkeaa?
Hydrokefalia saattaa puhjeta milloin vain, jopa ennen lapsen syntymää. Se saattaa puhjeta myös aikuisiällä, mutta aikuisten hydrokefalian oireet ovat hieman erilaiset kuin varsinaisen hydrokefalian oireet. Häiriö saattaa ilmetä esimerkiksi kävelyongelmina. Se saattaa vaikuttaa myös muistiin sekä virtsanpidätyskykyyn. Jos hydrokefaliasta kärsivälle on kuitenkin tehty sunttisysteemi tai jokin muu korjaava toimenpide, ei oireita välttämättä juurikaan esiinny. Noin 50 lapselle todetaan Suomessa vuosittain hydrokefalia.
Miten hydrokefaliaa hoidetaan?
Kaikista yleisin hoitomuoto on suntti, joka asennetaan henkilön ihon alle. Se on varustettu venttiilillä ja on paksuudeltaan yleensä vain parisen millimetriä. Suntti on valmistettu tavallisesti silikonista ja siinä käytetään erilaisia läppälaitteita. Kun suntti toimii hyvin, haittaa hydrokefalia yleensä melko vähän lapsen elämää. Lapsi voi harrastaa urheilua sekä osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin ilman, että häiriö haittaa hänen osallistumistaan. Kuitenkin häiriön havaitseminen sekä erilaiset toimenpiteet saattavat tuntua lapsesta pelottavilta. Usein onkin niin, että alkuvaihe häiriön toteamisen jälkeen on kaikista pelottavin, mutta tämän jälkeen arki alkaa sujua normaaliin tapaan.