Kuka sairastuu herkemmin ADHD:hen?
ADHD tarkoittaa tarkkaavaisuuden ja aktiivisuuden häiriötä, jota kutsutaan yleisesti nimellä tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. ADHD lyhenne pohjautuu englanninkielisiin sanoihin Attention Deficit Hyperactivity Disorder. ADHD on toimintakykyä päivittäin heikentävä neuropsykiatrinen häiriö, jossa oireet näkyvät henkilön arjessa vaikeutena hallita päivittäisen toiminnan suunnittelua, sekä levottomana käyttäytymisenä ja korkeana häiriöherkkyytenä kaikissa tarkkaa keskittymistä vaativissa normaaliin elämään kuuluvissa asioissa. ADHD:n aiheuttamat ongelmat ovat henkilölle itselleen usein tahdosta riippumattomia ja niihin on aina mahdollista saada apua. ADHD-oireisilla henkilöillä on myös erityisvahvuuksia, jotka on hyvä tunnistaa. ADHD:n ensisijaiset syyt ovat usein geneettisiä eli perinnöllisiä. ADHD ongelmaan on usein syynä aivojen välittäjäaine dopamiinin säätelyn poikkeavuus. ADHD:hen sairastuneen lähisukulaisilla on 2-8 kertaa muuta väestöä korkeampi todennäköisyys tarkkaavuuden häiriöön. ADHD oireyhtymään sairastunut henkilö voi usein olla aktiivinen esimerkiksi liikkumaan, silloin kannattaa muistaa, että birkenstock-jalkineet soveltuvat vauhdikkaaseen menoon kaikenikäisille.
ADD:lla tarkoitetaan ADHD:n liittyvää tarkkaavaisuushäiriötä aiheuttavaa oireyhtymää, jonka yhteydessä ei esiinny lainkaan impulsiivisuutta tai yliaktiivisuutta, tai niitä esiintyy ainoastaan vähäisissä määrin. Lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Disorder. ADD-oireiset henkilöt kärsivät tarkkaavuuden säätelyn ongelmista ja keskittymisvaikeuksista. Oireet näkyvät unelmointina, vaipumisena ”omaan maailmaan” ja asioiden unohteluna. Sairauden oireet haittaavat usein esimerkiksi työtehtävistä suoriutumista. Henkilön oireilu saattaa usein jatkua aikuisiällä pohjimmiltaan samankaltaisena kuin lapsuudessa tai nuoruudessa, mutta useammin se muuttaa muotoaan vähemmän haittaavaksi ongelmaksi päivittäisessä elämässä. Sairaus ei siis häviä mihinkään, mutta iän kertyessä lähes puolella ADHD-oireisista nuorista oireet lievittyvät niin, etteivät ne tuota merkittävämpää haittaa arjen tehtävissä työssä tai kotona. Sairauteen kuuluvia liitännäishäiriöitä saattavat olla esimerkiksi ahdistuneisuus, masennus, uniongelmat, päihdeongelmat ja käytöshäiriöt. Kannattaa muistaa, että monista vaikeista haasteistaan huolimatta tätä vaikeaa sairautta sairastavat aikuiset henkilöt ovat usein kekseliäitä, herkkiä, luovia ja huolehtivaisia, empaattisia ja rakastettavia. Yksi huomattava ja yleinen piirre tässä sairaudessa on, että tarkkaavaisuushäiriöön sairastuneet henkilöt ovat usein todella rehellisiä tilanteessa kuin tilanteessa. Nämä kyseiset myönteiset luonteenpiirteet ovat mahtavia ominaisuuksia, jotka meistä jokainen varmasti haluaisi myös itselleen.